maanantai 7. heinäkuuta 2014

Kesäilta




Vihdoin se on täällä, kesä ja sen mukaiset kelit! Viikonloppu meni taas aivan liian nopeasti, perjantaina piipahdimme Helsingissä töiden jälkeen ja muuten olimme ihan täällä asuinkapungissa. Tuntuu etten kesäisin ehdi kotona juuri olla, joten välillä kiva näin. Onnellisena suunnistin niin lauantaina kuin sunnuntainakin lähirannalle aurinkoa palvomaan. Tietokoneen ääressä sen sijaan ei huvita näin kesäviikonloppuisin istua ollenkaan ja hieman ottaa päähän olla näin upeilla säillä sisällä töissä, onkin otettava siis viikonloppuisin kaikki ilo irti ja oltava mahdollisimman paljon ulkona! Onneksi minulla on vielä loman toinen osio edessä, joten sitä odotellessa. Vielä kolme viikkoa töitä ja pääsen lomalle, peukut pystyssä, että nämä upeat säät jatkuvat myös silloin! Myös ensi viikonlopun varalle on kaikkea kivaa suunnitteilla. Ihana kesä! <3




neule Lindex, Holly&Whyte - shortsit Ellos - laukku Louis Vuitton
ballerinat Texto - aurinkolasit Ray-Ban - kello MK - rannekoru Massimo Dutti

Lauantai-iltana kävimme ulkona vähän kävelemässä, sillä tässä ihan meidän lähellä on venesatama, minne en tunnu oikein koskaan arkisin ehtivän veneitä ihailemaan. Täytyy ehdottomasti vaikka sitten lomalla mennä ottamaan upeista veneistä valokuvia paremman valaistuksen aikaan. Ilta-auringossa nappasimme myös minusta muutaman kuvan, ja täytyy kyllä sanoa, kuinka onnekas olen, kun J mukisematta suostuu aina ottamaan kuvia ja kumarrella milloin missäkin asennossa tätä pätkää kuvatessaan. Ei olisi tätä blogiakaan, jos ei olisi kuvaajaa.

 Päälle laitoin ihan vain siniset shortsit ja raidallisen ohuen puuvillaneuleen, simppeliä asua piristin kultaisilla Aviatoreilla ja punaisilla ballerinoilla. Raitapaidat toimivat aina vain ja pelastavat silloin, kun ei keksi mitään päälle puettavaa. Neule on muuten viime kesäistä Lindexin Holly&Whyte -mallistoa, mutta lähes samaa puseroa on taas valikoimissa.

16 kommenttia:

  1. Olen kyllä NIIN onnessani näistä kesäsäistä <3 Vitsi nuo ballerinat ovat herkullisen väriset ja ihana asu muutenkin!

    Mahtavaa, kun sinulla on niin ahkera kuvaaja käytössäsi! Meilläkin yleensä suostutaan kyllä kameran taakse, mutta vähän pitkin hampain :D Varsinkin nyt MM-kisojen aikaan ne prioriteetit ovat vähän muualla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin olen minäkin, olen niin kesäihminen kuin olla ja voi! :) Kumpa nämä säät jatkuisivat pitkään! Asu on niin "nähty" että usein mietin viitsiikö tämmöisiä edes kuvata, mutta tämmöisissä sitä kuitenkin suuren osan ajasta vietän. Kiitos! :)

      J on kyllä kultainen kun ottaa kuvat ja raukka kun joutuu olla ihan kyyryssä kuvia ottaessa, kun on mua paljon pidempi :D Hehe, no onneksi kisat loppuvat aikanaan ;) Käy kyllä välillä ihan sääliksi näitä meidän miehiä :D

      Mukavaa (työ)vikkoa Empsu! <3

      Poista
  2. Niin toimiva asu! En voi lopettaa kehumista, kun aina toimii niin näppärästi ja nätisti! :D <3

    VastaaPoista
  3. Yhdyn Emmaan, en voi minäkään lopettaa kehumista. Ääh, ihana olet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olet ihana, ihanaa kun tuollaisia ihmisiä niin kuin sinä on! <3

      Poista
    2. Ja samoin - voisin laittaa jonkun automaattisen kommentoinnin sun asukuviin AINA - joka kerta upeaa, klassista ja tyylikästä! :)

      Kaunis valo kuvissa, näytät onnelliselta :)

      Poista
    3. Heheh, voi että teitä miten ihania olette <3 Juuri teidänlaiset ihanat blogikamut tekee tästä hommasta kaiken sen arvoista! <3 Kiitos kun kommentoitte!!!

      Poista
  4. Mitkä raybanit sinulla näissä kuvissa on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aviatorit kultaisilla peililinsseillä, harmi kun eivät ihan tuossa ilta-auringossa näy.

      Poista
  5. Myös minä voisini (jälleen) yhtyä noihin yllä oleviin kommenteihin! Upea sinä ja niin ihana asu <3 :) Ja siis miten ihana kesä meitä nyt just helliikään, tästä täytyy ottaa ihan kaikki irti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että olet ihana! <3 Joo nyt täytyy ottaa ilo irti näistä säistä!! :) Arvaa ärsytääkö olla töissä 8-16.30!? Odotan jo kuumeisesti viikonloppua, heh :D

      Poista
    2. Vuorotyössä onkin puolensa ;-) vaikka miten ihanaa olisi, jos olis viikonloput aina vapaat! Ens nyt tuleva ensimmäinen reiluun kuukauteen - huh!

      Smallthingselina

      Poista
    3. Kieltämättä itsekin varsinkin näin kesällä kaipaan vuorotyötä! Oli tosi vaikeaa lähes 7 vuoden vuorotyön jälkeen tottua päivätyöhön, ja nyt lähes kolmen vuoden jälkeenkään en ole tainnut tottua :D Mutta ainakaan tällä hetkellä viikonlopputyöt eivät sovi kuvioihin, joten ei auta itku markkinoilla :D Mä olenkin miettinyt, että mulle paras työ olisi vuorotyö, jossa olisi kuitenkin viikonloput vapaana - mahdottomuus!

      Sä olet kyllä vapaasi sitten ansainnut, muista nauttia kunnolla! <3

      Poista