maanantai 10. marraskuuta 2014

Dreaming of... Holiday!

Marraskuu on mielestäni vuoden kurjin kuukausi - on pimeää, sataa, puut ovat kaljut ja ulkona vain yksinkertaisesti näyttää rumalta. Kotisohva houkuttaa sata kertaa enemmän kuin lenkkipolku, eikä blogin teostakaan tunnu tulevan mitään, kun kuvien ottaminen on lähes toivotonta ainaisen pimeyden takia. Omaan mielialaani vaikuttaa sää todella paljon. Tekisi mieli ottaa äkkilähtö lämpimään ja äkkiä! Valitettavasti lomalle lähtö ei ole nyt mahdollista, mutta onneksi lomakuvien katselu on ilmaista ja piristää ainakin minua kummasti pimeänä aikana. Jotenkin saan lomakuvista myös toivoa, että kyllä se kesä taas tulee ja sitä ennen uusi Cannesin loma. Päätin jakaa muutamia kuvia Cannesista tältä ja viime vuodelta tänne blogiinkin, jospa ne piristäisivät muitakin harmauden keskellä. 



Onneksi kaikissa vuodenajoissa on puolensa, olisihan se tylsää pukeutua ympäri vuoden samoihin kesävaatteisiin, nyt on ihanaa käyttää takkeja ja huiveja, olla hyvällä omallatunnolla kotona, käydä ompelukurssilla, piristää arkea vaikka silloin tällöin ravintolassa käymällä ja säästää rahaa ensi kevättä ja kesää varten. Yleensä talvi onkin itselläni vähän sellaista kukkaron kiristelyä. Jos huono sää on elämässä ainut valittamisen aihe, niin silloin menee kyllä todella hyvin :) Olemme myös jo alkaneet kovasti suunnittelemaan, mitä kaikkea haluamme Cannesissa ja Rivieralla yleensäkin ensi vuonna tehdä, matkojen suunnittelu on parasta!  Nyt on muutamia inhottaviakin asioita tulossa, kuten autokoulun viimeinen vaihe ja hammaslääkäri (miksi sinne meno on aina niin vaikeaa?) kunhan näistä selviän, voi alkaa odottaa joulua hyvin mielin. Joulun jälkeen jo vuosi vaihtuukin. Ensi vuonna onkin sitten useampi matka tiedossa, sillä ensin suuntaamme maaliskuussa Espanjaan, toukokuussa Cannesiin ja syksyllä olisi vielä tarkoitus tehdä pieni kaupunkiloma anopin täyttäessä pyöreitä. Kyllä näiden lomasuunnitelmien avulla taas selviää tästä pimeästä vuodenajasta.

9 kommenttia:

  1. Tänne kelpais ihan vaan pelkkä loma! ei tarttis pakosti minnee lähtee! viimeksi oon lomaillu kesällä ja seuraavaksi jouluna ja loppiaisen jälkeen vasta takas :) tulee kivat 2 viikkoa :) onneksi kuitenki kaikkea kivaa tiedossa ennen sitä, ni aika menee nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en jotenkin ehkä pääse siihen kunnon lomafiilikseen, jos en lähde ulkomaille, kotona kun sitä on aina tiskit ja pyykit riesana. Ulkomailla voi unohtaa kaiken :) Mietin just yhtenä päivänä kuinka "rikas" olisin jos säästäisin kaiken, mikä nyt menee mm. matkusteluun, mutta sitten olisin henkisesti tosi köyhä. No sulla tulee sitten kiva loma siihen, eikä jouluun ole todellakaan enää pitkä aika :)

      Poista
  2. joo kyllä mieki tykkään lomalla reissata, mut jotenki jouluaika on muutenkin niin ihanaa ni ei se oo semmosta perinteistä kotona olemista, sukulointii ja kavereiden näkemistä ym. kivaa puuhaa! mut en sellasta syys -tai talviloma viikkoa haluis vaan kotona möllöttäessä pitää, ei sillee pääse oikee lomafiilikseen :)

    VastaaPoista
  3. Nämä lomakuvat kyllä todella piristävät! Marraskuu on myös mun inhokkikuukausi. Teillä on niin kivoja matkasuunnitelmia tiedossa, että niiden avulla varmasti jaksaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Marraskuu ei kyllä ikinä ole kuulunut lemppareihini, onneksi ollaan jo kohta puolessa välissä, kyllä me taas selvitään tästä :)

      Poista
  4. Olisi kiva jos tekisit pukeutumisesta kollaasin / kollaaseja. Pukeutuminen lentomatkalle, nyt kun Suomessa on kylmä ja kohdemaassa lämmin. Olisiko kerrospukeutumista, vaihtaisitko vaatteet koneessa kokonaan.... jne :)
    Kun sitä kuitenkin haluaa pukeutua siististi mutta silti mukavasti. Nyt kun joulu tulee ja monet matkustaa niin varmaan olisi apua monelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toiveesta, tosi kiva idea! :) Lennolle pukeutuminen tuntuu aina vuodenajasta huolimatta melko haastavalle. Alankin heti pohtimaan lento-asuja, joten postausta tulossa ehdottomasti! Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  5. Voi elämä miten ihania lomakuvia :) ja tulevat matkasuunnitelmasi kuulostaa mahtavilta! Marraskuu on kyllä vuoden hirvein kuukausi, kokoajan on pimeää ja väsyttää eikä mikään huvita, kunpa koko marraskuun voisi vaan ohittaa :D itselläni on kerrankin mahdollisuus pitää talvella lomaa, joten suuntaankin tammikuussa thaimaan lämpöön. Se sentään vähän lyhentää tätä ankeaa talvea :D
    -tuulikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Suunnitelmia on aina hyvä olla ;) Nuo kaksi matkaa on onneksi varattu jo, mutta syksyn kohdetta ei olla vielä päätetty. Kiva, että pääset lämmittelemään, Thaimaassa ihan varmasti lämpöä riitää! :) Ja tosiaan matka tammikuussa katkaisee talven kivasti. Marraskuu on kyllä inhottava, en jaksa töiden lisäksi tehdä mitään :( Mutta kyllä me tästä taas selvitään! <3

      Poista