tiistai 16. joulukuuta 2014

Asuja otk-saappaiden kanssa

Kuten luvattu, nyt tulisi muutamia asukollaaseja uusien ylipolvensaappaideni kanssa. Tykkään älyttömästi suunnitella asuja etukäteen, ja aina kun ostan jonkun uuden vaatteen tai asusteen, alan heti pohtimaan erilaisia asuydistelmiä sen ympärille. Pian onkin jouluvapaat luvassa, vaikka varmasti tuleekin vietettyä suurin osan ajasta pyjama päällä, on minusta ihanaa, kun pääsee myös kunnolla pukeutumaan ja miettimään asujaan ihan alusta asti, arkisin kun tulee lähinnä kuljettua niissä samoissa vaatteissa, joten luulenpa, että uudet saappaat pääsevät joulupyhinä käyttöön. Yksi simppeli asu saappaiden kanssa tulikin jo viikonloppuna puettua, joten asukuvia luvassa myöhemmin, mutta sitä ennen muutama idea, kuinka saappaita voisi yhdistellä, tällä kertaa jätin perus farkut kollaasejen ulkopuolelle ja yritin pohtia muunlaisia kokonaisuuksia;



villakangastakki mint&berry - laukku Céline - neule Vero Moda - shortsit Benetton - aurinkolasit Céline

Lämmin talvi on mahdollistanut kevyemmän pukeutumisen, joten saappaat voisi mainiosti yhdistää nahkashortseihin ja paksuihin sukkahousuihin, kun yläosaksi valitsee muhkean neuleen ja klassisen villakangastakin säilyy kokonaisuusa lämpimänä eikä olo ole liian "alaston". Vielä kun saisi pilkahduksen aurinkoa, niin saisi aurinkolasit nenälle ;)


 nahkatakki Mango - laukku Louis Vuitton - mekko Mango - huivi Day Birger et Mikkelsen

Hankin ylipolvensaapaat mokkaisina siitäkin syystä, että ne sopivat nahkatakin kanssa. Printtimekko ja biker-takki ovat minusta ihana yhdistelmä, jota olenkin useasti käyttänyt. Tämä asu on talveen liian viileä, mutta muhkea villahuivi lämmittää ja esimerkiksi ostoskeskukseen mennessä tämä asu olisi mainio. Vaihtoehtoisesti nahkatakin tilalle voisi pukea mekon peittävän villakangastakin. Tykkään nykyään myös yhdistellä erilaisia kuoseja keskenään, Monogram - kuosi sopii monee asuun, kunhan värimaailman pitää yhtenäisenä.



          neule Vero Moda - laukku Céline - fedora-hattu River Island - legginsit Only - nahkatakki Mango

Vaalean villahattuni ensimmäistä kertaa nähtyäni pohdin heti, kuinka upea se olisi kokomustaan asuun ja Mini Luggageen yhdistettynä. Saappaat ja hattu olisivat tässä asussa se juttu, joten muuten asu on simppeli. Vaikken yleisesti viihdy näin mustassa, niin tämä asu voisi toimia myös omassa käytössäni. Pitkä neule peittää pepun, joten jalkaan voisi laitttaa legginsimäiset housut, joita kaupat tuntuvat olevan nyt pullollaan. Mikäli säät olisivat plussalla heittäisin itse vain poolon päälle nahkatakin. Huomaa muuten ehkä, että itselläni alkaa olla jo aikamoinen kevätkaipuu ja kevyemmät takit mielessä.

rusettipusero Mango - hame Mango - villakangastakki mint&berry - laukku Mulberry

Naisellinen rusettipusero ja printtihame ovat melkoisen kevyt yhdistelmä tähän aikaan vuodesta, joten saappaat tuovat yhdistelmään vähän talvisemman ilmeen. Tätä asua olisi helppo muunnella vaihtamalla keveän puseron tilalle poolon. Tämän asun ajattelinkin itse pukea jouluaattona :)

Linkit mainoslinkkejä! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti