perjantai 2. tammikuuta 2015

First outfit of the year


Hyvää alkanutta vuotta 2015 kaikille! Kuinka teidän uuden vuoden juhlintanne sujuivat? Meillä rauhallisesti niin kuin aina viimeiset vuodet, nuorempana sitä jaksoi riekkua yön pikkutunneille asti, mutta aina ikää tullessa lisää juhlin mieluummin rauhallisesti. Olin varannut meille valmiiksi pöydän ravintolasta, joten siinä se vuoden vaihtuminen meni hyvin syöden ja ulkona raketteja katsellen. Itse olin jo vähän ehtinyt odotella vuoden vaihtumista, sillä tästä vuodesta on varmasti tulossa mahtava, kaikkea kivaa on luvassa. Mitään lupauksia en tee, mutta yritän saada itseni taas kuriin herkuttelun suhteen näin joulun jälkeen ja pysyä siinä yhdessä karkkipäivässä viikossa, tästä kun on luistettu jo pidemmän aikaa.. Pari lisäkiloa tuli jo keväällä Cannesissa ja niistä on nyt päästävä eroon. Blogissa yritän keskittyä entistä enemmän kirjoitukseen, ettei niitä typeriä kirjoitusvirheitä tulisi, keksiä uudenlaisia "poseerauksia" ja muuten jatkaa samalla (pinnallisella) tyylillä, ehkäpä vihdoin tänä vuonna pääsisin myös tapaamaan muita bloggaajia.

Tässä tulisi nyt ensimmäistä asua tälle vuodelle, joka on jopa kuvattu vuoden ensimmäisenä päivänä! Minä en yleensä jaksa jäädä koko päiväksi kotiin, sen takia en ihan kauheasti tykkää pyhäpäivistä, kun mikään paikka ei ole auki, toisaalta onpahan itselläänkin vapaata. Onneksi eilen läheinen kahvila oli auki, joten suuntasimme sinne ja samalla kävimme ottamassa kuvat, kun päälle päätyi muutama uutuuskin, jotka löysin sunnuntaina kun piipahdimme Itiksen aleissa. Täytyy kyllä sanoa, että sää saa mielen melko matalaksi, ensin kaunista ja valkoista, nyt märkää ja harmaata, oli aikamoinen urheilusuoritus pysyä pystyssä liukkailla kaduilla.




Löysin tosiaan aleista Mangon harmaan villakangastakin ja Stockmannilta beigen pipon. Yleensä en ole kovin innokas alejen kiertelijä, mutta tänä vuonna yllätyin itsekin, kuinka kivoja juttuja löysin. En ollut oikeastaan etsimässä takkia, mutta salaa mielessäni olin ajatellut pitää silmät auki klassisen villakangastakin varalta. Takkeja minulta löytyy yllin kyllin, kuten vaatteita muutenkin, mutta nähtyäni harmaan vähän pidemmän mallisen villakangastakin aletarralla varustettuna, ja kolme kertaa liikkeessä sitä käytyäni sovittamassa päätin ostaa. Huomasin monesti ajattelevani, että tarvitsen yksinkertaisen takin sellaisella pituudella, joka peittää mekot alleen. Tässä harmaassa takissa yhdistyivät kaikki kriteerit ja lisäksi hyvä materiaali (62% villaa). Samaa takkia alessa löytyy myös Boozt.comilta! 

Vaaleanbeigeä pipoa menin ihan etsimään Stockalta ja onnekseni se alennuksen kanssa minua odotteli. Ainut pikkuvika pipossa on ettei siinä ole vuorta, Nortonin piponi ovat aivan uskomattoman lämpimät fleece-vuorensa takia, mutta ajattelin tätä uutukaista pitää vähän leudoimmilla säillä. Nyt kun on tottunut vuorellisiin oikeasti lämpimiin pipohin, tuntuvat kaikki muut pipot ihan olemattomille. Olen nykyisin ihan hulluna pipoihin ja mielelläni laitan pipon ihan asusteeksi, vaikka plussakeleillä. Halusin nämä molemmat uutukaiset heti keskenään yhdistää, mitä pidätte mustan, harmaan ja beigen yhdistelmästä? 


Uutuuksien kanssa puin yksinkertaisesti Topshopin siniset farkut ja Vero Modan mustan pooloneuleen, jotka molemmat tilasin joku aika sitten Zalandolta. Neuleen hankin sekä mustana että beigenä ja molemmat ovat olleet käytössä, juuri täydellinen löysä neule joulun jälkeen. Mielestäni neule oli ihan superlöytö, sillä se oli edullinen, mutta 100% puuvillaa, kannattaa siis pitää ketjuliikkeissä silmät auki materiaalien suhteen, sieltäkin löytyy kyllä hyviä vaatteita, joista ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi. Harmi kun kuvissa ei oikein tule ilmi, mutta neuleessa on ihana kaulus ja se on muhkeaa palmikkoneulosta. Farkuista kirjoittelinkin jo täällä, ja ovat kyllä kaiken kehumisen arvoiset, täydellinen tumma ihan hitusen kulutettu väri ja oikeasti pillit farkut, lisäksi ihan älyttömän mukavat päällä.



takki Mango - neule Vero Moda - farkut Topshop - nilkkurit Mango - pipo Global 
laukku Céline - käsineet Mango

Linkit mainoslinkkejä!

12 kommenttia:

  1. Niin classy <3 onko tämä se pipo joka oli instassasi hetki sitten? Säntäsin nimittäin Stockalle samantien sen kuvan kanssa mutta eihän siellä ollut mitään etäisestikään noin ihanaa :( hiuksesi näyttää muuten myös tosi kivoilta - tummemmilta ja lyhyemmiltä??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanuus <3 Jep, pipo on just se sama joka Instassa näkyi, ostin Itiksen Stockalta, sinne jäi ainakin yksi samalainen. Tuo taisi olla Stockan kantistarjouksessakin syksyllä, katselin jo silloin. No harmi ettei löytynyt!:(

      Tukka alkoi haalistua siihen malliin, että laitoin Color Maskin päähän, tummeni aika paljon :D Ja leikattiin ehkä joku 5cm kk sitten, tuntuu tosi lyhyelle :D

      Poista
  2. Aivan ihana takki, tuollaista olen etsinyt itsekin :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) Käyppä Mangossa sovittelemassa ja tilaa kotiin, takki tuntuu laadukkaalle ja jämäkälle sekä kestää aikaa!

      Poista
  3. Tämä asu on niin ihanan style ja viimeistelty! Mahtavan skarppi, voisin pukea saman setin itsekin any day. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kiitos vaan älyttömästi! <3 Jämäkkä takki tekee asusta heti "asiallisemman" vaikka muuten päällä vain superrento neule ja farkut.

      Hyvää viikonloppua sulle ja perheelle!:)

      Poista
  4. Mikä koko sinulla on takista ja mitä käytät normaalisti? :) ihana asu!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkini on kokoa XS ja lähes kaikki takkini ovat samaista kokoa, pari Zaran takkia on S-koossa. Mangon takki on minusta melko reilu pitkään mietinkin onko se minulle liian iso, mutta mahtuu paksumpaa vaatetta ainakin alle. Kiitos!<3

      Poista
  5. Ihana takki! Olen sinun vinkkaamana ruvennut kyttäilemään Mangon ja Mango outletin nettikauppoja ja niistä olen tehnyt pari aivan todella hyvää takkilöytöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) KIva, että olet saanut vinkkiä ja tehnyt löytöjä :) Itse harvemmin löydän Mangosta paikanpäältä mitään, mutta nettikaupasta kylläkin!

      Poista
  6. Heippa! Löysin blogisi googlen kautta ja ajattelin josko voisit jakaa jotain kokemuksia luggagesta. Olen itsekin haaveillut laukusta ja mieluusti kuulisin miten laukku sopii arkeen tilavuutensa ja painonsa vuoksi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiva, että löysit ja tule toki uudelleenkin! :) Luggage ei ole useinkaan itselläni arkikäytössä, jos menen vain töihin ja ruokakauppaan - sillä se on painava ja käsiä ei saa vapaaksi. Laukku on itselläni vapaa-aika käytössä ja siihen soveltuu mainiosti :) Aivan ihana on ja en ole tätä Sand -sävyä nähnyt kenelläkään muulla, Dunea kylläkin. Laukku on jämäkkä ja laadukas. Ostin tämän toukokuussa Cannesista ja sinne oli juuri tullut Luggageja uudella nahalla (vähän röpelöisellä mutta jämäkällä) joka ei naarmuunnu niin kuin kiiltävä nahka. Itse olen ainakin niin tykästynyt laukkuun, että aion keväällä kun matkaan taas Etelä-Ranskaan metsästää Nano Luggagen :)

      Poista