torstai 3. syyskuuta 2015

BUDAPEST PHOTO DIARY PART 1














Vihdoin sain käytyä Budapestin kuvia läpi ja julkaistua niitä tänne blogiin, matkastamme kun on jo muutama kuukausi aikaa. Täällä kirjoittelinkin jo reissusta Instagram -kuvien kera, ja maisemia kyllä näkyi myös jonkin verran reissuasu postauksissa. En tiedä mikä siinä on, että minulle matkakuvien läpikäynti on aina ihan kauhea urakka, enkä voi sitä väkisin tehdä. Budapest oli kuitenkin niin upea kaupunki, että olisi sääli jemmata kuvia vain konneelle. Oikeastaan selailen itsekin jälkikäteen matkuvia enemmän täältä blogista. Budapestissa tuli otettua jonkun verran kuvia, joten jaan ne kolmeen eri postaukseen, tässä ensimmäinen katsaus ihanaan kaupunkiin kuvien muodossa. Budapestiin rakastuin kyllä totaalisesti ja aivan varmasti matkustan sinne vielä uudelleen! Parasta kaupungissa oli ehdottomasti upeat rakennukset, edullinen hintataso ja mukavat ihmiset. Itse lähtisin kaupunkiin ihan milloin vain uudelleen. Mikäli joku pohtii sopivaa kaupunkilomakohdetta vaikkapa nyt syksyyn, niin Budapest on kyllä käymisen arvoinen paikka!

4 kommenttia:

  1. Moikka Anne!
    Ei liity nyt tähän postaukseen, mutta mistä ostit ne sun ichin huivit. Etsin niitä pitkin nettiä kun sellaisen halusin. Löysin ichi.biz sivuston, mutta heillä ei verkkokaupassa kyllä ole enää "perusvärejä" vaan enemmän jotain keltaista..

    Äääh, haluan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin haluaisin tietää, olen etsinyt kaikkialta :) mustaa tai tummansinistä kaipailen!

      Poista
    2. Tilasin juurikin Ichin omasta nettikaupasta, eli tuolta mistä huiveja katsoitkin. Nopeat syövät hitaat tässäkin asiassa ja en usko, että huiveja on tosiaan enää jäljellä tässä vaiheessa, kun olivat niin hyvässä alessa. Mutta esim. Boozt myy merkkiä, oman mustan kaulaliinani tilasin juurikin sieltä viime syksynä, eli uskon, että samoja tulee taas myyntiin! :) Vinkkaan blogissa jos huomaan! Niin ja Tigerillä on tosiaan vaaleanbeige huivi myöskin ;)

      Poista
    3. Tilasin juurikin Ichin omasta nettikaupasta, eli tuolta mistä huiveja katsoitkin. Nopeat syövät hitaat tässäkin asiassa ja en usko, että huiveja on tosiaan enää jäljellä tässä vaiheessa, kun olivat niin hyvässä alessa. Mutta esim. Boozt myy merkkiä, oman mustan kaulaliinani tilasin juurikin sieltä viime syksynä, eli uskon, että samoja tulee taas myyntiin! :) Vinkkaan blogissa jos huomaan! Niin ja Tigerillä on tosiaan vaaleanbeige huivi myöskin ;)

      Poista