sunnuntai 6. syyskuuta 2015

SUMMER VIA INSTAGRAM PART 2

Elokuun vaihtuessa syyskuun puolelle alkaa myös virallisesti syksy. Ajattelinkin jakaa vielä kesäkuvia Instagramistani (@annejennika) tänne blogin puolelle. Minulla Instagram on paikka, minne nappaan lennossa kuvia arjesta, sen enempää miettimättä. Haluan pitää Instan mahdollisimman "aitona" ilman siloittelua, vaikka myönnän kyllä, että saatan ottaa välillä usean kuvan ennen julkaisukelpoista ostosta enkä välttämättä niitä kaikista kamalampia kotivaatteitani halua kaikille esitellä ;)  Itse en siis tuskin tule koskaan vaikka Snapchatista innostumaan, sillä Instagram ajaa minulla saman asian.

1. Kesän suosikkiasuste oli ehdottomasti Zaran hattu, joka itse asiassa taitaa olla vielä miesten!
2. Kesällä yksi parhaista asioista on istua puistossa maisemia katsellen samalla herneitä napostellen.
3. Jäätelöä on tullut tänä kesänä syötyä aivan ennätys paljon!
4. Lenkkireittini kulkee näissä upeissa merimaisemissa. Tänä kesänä vihdoin tajusin, ettei tämä kaupunki kuitenkaan ole hassumpi asua :)

5. Célinen Nano on ollut yksi parhaista hankinnoistani koskaan.
6. Siskon kanssa vietimme päivää Helsigissä. Siitä tietää, että on siskoja, kun jäätelömaut menevät tasan yksiin.
7. Farkkutakin sovittelua, pitkän etsinnän jälkeen onneksi löytyi!
8. Beiget asusteet ovat ihanan raikkaat kesällä, vaikka Célinen Mini Luggagea en montaa kertaa kesällä käyttänytkään.

9. Yksi kesän suosikkiasuista. Yksinkertaiset elementit toimivat aina keskenään.
10. Joka kesä tulee käydä edes kerran jossain läheisessä saaressa, sillä jo matka tuurilla on kokemus.
11. Pappagallon jäätelö on yksi suosikeistani, lakritsa lempimaku aina.
12. Ihana kesä-Helsinki, ilta ja Kauppatori.

13. Ystävän kanssa yksi sunnuntai puistossa, kun vihdoin tuli oikeat kesäkelit. Sain muuten tuolloin sandaaleista jäätävät rusketusrajat, joita en enää onnistunut häivyttämään :D
14. Piipahdin ystäväni luona Lappeenrannassa, jolloin on ihan pakollista käydä katsomassa hiekkaveistokset satamassa.
15. Lappeenrannan satama-alue on muutenkin minusta tosi ihana.
16. Matkamuistoksi ostin uuden rannekorun Marc by Marc Jacobsilta ihanasta Loft -putiikista, minne on pakko päästä syksyllä uudelleen.

17. Kerrankin olin kameran takana ;D
18. Mahtavaa kun on päässyt tutustumaan ihmiseen, jolla on huippuhyvä laukkumaku <3
19. Tulee ikävä näitä rentoja päiviä puistossa!
20. Lauantai, ei kiire minnekään, aikaa istua rauhassa kahvilla ja maisematkin kohdallaan.

21. Pehmis, niin kuin oikeastaan kaikki muukin jäätelö on suurinta herkkuani, kesällä ei linjoja mietitä! :D
22. Löysin omasta kaapistani aikanaan alesta ostamani shortsit, jotka olivatkin ihan loppukesän lempparit! Kuosi oli kuin alkusyksyyn tehty ja kerrankin shortsimalli, joka on päällä mukava.
23. Rannalla kävin ensimmäistä kertaa vasta elokuun lopussa, uskomatonta!
24. Lohileipä kuuluu kesään ja elokuun lopussa alkoi olla jo kiire erääseen tiettyyn kahvilaan, että tätä herkkua sai.

25. Pitkästä aikaa Bayswater mukaan ja kohti Loviisaa.
26. Piipahdimme myös Porvoossa eräs lauantai, sillä sielläkin käynti on pakollinen joka kesä!
27. Parvekkeen ovimatto oli ostoslistalla ja se tulikin sopivasti vastaan jossain Porvoon pikku putiikissa.
28.  Porvoossa söimme ehkä vähän tylsästi Rossossa, mutta pizza toimii aina.

29. Toiseksi viimeiset irtojäätelöt tälle kesälle Porvoonjoen varrella.
30. Asusteet tekevät asun jos minulta kysytään.
31. H&M:n lastenpuolelta voi tehdä löytöjä, kuten minä tämän juuri etsimäni tyylisen villatakin parilla kympillä!
32. Kesä on hyvä päättää keräämällä mökillä pakastin täyteen mustikoita, näillä pärjää taas pitkän talven!

Kiitos kesä ja ensi vuoteen! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti