maanantai 7. joulukuuta 2015

PAUL HEWITT

Olin ihaillut upeita Paul Hewittin merihenkisiä (ranne)koruja monesti niin ulkomaalaisissa blogeissa kuin Instagramissa. Tiedättehän, että kaikki meriaiheinen on lähellä sydäntäni ja tykkään myös älyttömästi näyttävistä rannekoruista, joten kun nämä kaksi lemppariani yhdistää, ei voi mennä pieleen. Suomesta ei harmi vain koruja tuntunut löytyvän, kunnes muutama viikko sitten bongasin Paul Hewittin jälleenmyynnin tulleen vihdoin Suomeen, vaasalaiseen Hovisepät -liikkeeseen! Valikoima merkin osalta olikin todella laaja niin rannekorujen kuin kellojen suhteen, kaikki tuotteet löytyvät täältä. Onko merkki muuten teille ennestään tuttu? Vietin tuotteita ihastellen nettisivuilla hetken jos toisenkin. Onneksi Hovisepillä on kivijalkaliikkeen lisäksi nettikauppa, joten vaikka ei Vaasan lähettyvilllä asuisikaan, on koruja mahdollista saada hankittua ihan postin välityksellä. 

 Ilokseni sain valita rannekorun itselleni, ja totta puhuen meinasi tulla melkoinen valinnanvaikeus, sillä valikoima oli niin laaja. Rannekoruja löytyy niin aitonahkaisina kuin tekstiilisinä mitä ihanemmissa väreissä ja eri värisin metallein. Päädyin näin talvella mustaan nahkaan messinkisin yksityiskohdin, mutta kesäksi joku värikkäämpi koru voisi olla myöskin kiva, kuten turkoosi. Ihastuin myös merkin yksinkertaisiin kelloihin, ja mielläni vaihtaisin hetimiten tuon kädessäni näkyvän kellon johonkin Paul Hewittin ihanuuteen, kuten tähänMallisto sopii sekä miehille että naisille, rannekoruista on saatavilla kokoja (S-XXL) jokaiseen ranteeseen. Itselläni on pienin koko S, joka on 17cm, oma ranteenympärykseni on 14cm, eli kannattaa ottaa korusta parisen senttiä suurempi koko kuin oma ranteen mitta on. 

Mikäli joululahja on vielä hankkimatta, niin tässäpä loistava vihje, niin miehelle kuin naiselle. Paketti tulee myös todella nopeasti perille, eli vielä ehtii jouluksi! Löysin nettisivuilta myös kivan kamppiksen;

 "Syötä ostoskoriin kampanjakoodi JOULUTAIKA ja saat 15% alennuksen tilauksestasi. Koskee ainoastaan normaalihintaisia tuotteita."

Rannekoru saatu blogin kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti