sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

HAPPY EASTER


Moikka! Blogi jäi muutamaksi päiväksi oman onnensa nojaan, kun ensin sairastuin flunssaan ja veto oli ihan pois. Sitten tulikin jo pääsiäinen enkä pahemmin konetta ehtinyt avata kuin nyt. Täällä ollaan kuitenkin ja materiaalia postauksiin on melkein jonoksi asti. Halusin tulla toivottamaan iloiset pääsiäiset, sekä jakaa muutamia satunnaisia kuvia viime päiviltä. Tänä vuonnahan tavoitteeni on kuvata enemmän, oppia kuvaamaan paremmin, ja ylipäätään pitää kameraa mukana muutenkin kuin ulkomailla.


En juurikaan tykkää koristeista kotona, en pidä "ylimääräisestä" tavarasta. Mutta pääsiäismunia hankin aina sillä tekosyyllä, että ne tulevat koristeiksi. Mikä parasta näistä koristeista pääsee helposti eroon (vielä on kulho täynnä, mutta illalla tilanne voi olla toinen) pääsiäisen jälkeen. Rairuohokin (meillä ohra) laitettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa, hyvin kasvoi! 


Perjantaina kävimme tuttuun tyyliin American Car Showssa, jossa menikin melko pitkään. Emme siis ehtineet Helsingin keskustaan laisinkaan, muuten kuin syömään Kaisaniemeen, vaikka suunnitteilla oli käydä kävelemässä kaupungilla. Messuille pukeuduin ohueen takkiin ja lenkkareihin, joka olikin täysin oikea asu ja sopi kyllä harmaan sään kanssa hyvin yhteen. Kuva napattiin pikaisesti parkkipaikalla. 


Tykkäämme käydä syomässä Iguanassa, yleensä juurikin Kaisaniemen. Valitsen melkein aina kanaburriton, joka ei petä koskaan. Ruokajuomana minulla on aina vettä, en oikein välitä limsoista muutenkaan. Vaikka Helsingissä olisi ravintoloita pilvin pimein, niin päädymme aina tähän tuttuun ja turvallisen. Minä en tykkää ns. hienoista ravintoloista, vaan viihdyn rennoissa ja edullisissa paikoissa. Juttelimme miehen kanssa, että kylläpä nämä Suomen ravintolahinnat tuntuvat edullisille kalliin Geneven jälkeen, kun molempien ruoat sai suunnilleen sillä hinnalla, mitä Genevessä yhden annoksen samantasoisessa paikassa. 


Sain sopivasti kotiin pyhiksi uudet mustat Converset, jotka ajattelin huomenna korkata, kun säätiedot lupaavat ihan mahtavaa keliä. Ajattelimme ehkä huomennakin ajella Helsinkiin viettämään päivää. Tänäänkin on ollut aivan ihana ilma ja kävelyllä oli superkeväinen fiilis, lumet sulavat kovaa kyytiä (vaikka tänne vielä maanantaina satoi paljon uutta!), linnut laulavat ja ihmisiäkin alkaa taas liikkua paljon enemmän. Keväässä on ihan oma fiilis ja tunnen itsenikin paljon pirteämmäksi taas!

2 kommenttia:

  1. Jotenkin hauskaa että hinnat tuntuivat sinusta edullisilta, kun itse palasin juuri liettuasta niin Suomen hinnat tuntuvat todella korkeilta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, sitä juuri tarkotin että Suomenkin (todella kallis) hintaso tuntuu Geneven ihan älyttömien hintojen jälkeen halvalta :D Sveitsi kun ei ole mikään lomailukohde hintojen puolesta, että sieltä palatessa Suomikin tuntui halvalta :D Yleensä kirjoitan blogia huumorilla, muttei se ehkä aina välity ;) Liettuassa tai Latviassa en ole käynyt, mutta edullinen oli myös Budapest ja muutenkin tosi ihana paikka! :)
      Mukavaa viikkoa! :)

      Poista