perjantai 2. joulukuuta 2016

More grey


Muutama harmaa juttu taas muuttanut kaappiin. Harmaasta en pääse minnekään, ja tuntuu olevan hallitseva väri blogimaailmassa nyt muutenkin. Kun veronpalautukset pamahtivat tällä viikolla tilille, tiesin heti mihin panostan. Viime vuonna koko potti meni hammaskirurgille, joten tänä vuonna olin jo mielestäni ansainnut jotain pientä, vaikka jo vähän ennenaikaisena joululahjana. Marimekon Victoria -neuletta olin himoinnut enemmän ja vähemmän koko syksyn, joten nyt vihdoinkin räväytin ja ostin! Uskon, että tästä 80% villaa olevasta neuleesta tulee olemaan minulle iloa vuosiksi eteenpäin, lisäksi vetoketjun avulla paitaa voi pitää joko poolona tai ihan vain neuleena. Neuletta löytyy muuten myös *Booztilta täältä. Lisäksi olen puhunut harmaasta collegepaidasta ikuisuuden, mutta olen myös jo muutaman vuoden halunnut collegemekonkin. Kun Helsingissä käydessäni toissapäivänä tupsahti COS:illa ihan sattumalta eteen harmaa mekko, päätin että se saa nyt korvata puseronkin virkaa. Muhkeaa mohairpipoa sen sijaan lähdin ihan etsimään samasta liikkeestä, kun bongasin sen jo aiemmin heidän nettisivuiltaan. Pipo on harmaa, vaikka huijaa itsensä näissä kuvissa enemmänkin beigeksi. Näiden uutuuksien kanssa tulossa varmasti asukuvia piakkoin, kunhan aikataulut hitusen hellittävät ja ehdimme kuvailemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti