torstai 23. helmikuuta 2017

a Hint of spring










aurinkolasit - Ray-Ban (*nämä -18% koodilla NANNE18)
takki - Mango
huivi - Samsøe & Samsøe
neule - &Other Stories 
housut - Only 
laukku - Céline
nilkkurit - Zara
kynsilakka - &Other Stories 

En haluaisi aloittaa taas postausta tällä samalla virrellä, miten talvikamppeet kyllästyttää ja sitä rataa, mutta sanokaa nyt muutkin, että voisitte heivata talvitakit jo tältä erää? Minä olen ainakin ihan kypsä pitkiin housuihin, neuleisiin, pipoihin ja villakangastakkeihin, muttei auta kuin sinnitellä ja käyttää samoja vaatteita päivästä toiseen vielä pari kuukautta. Hieman toivoa keväästä jo olikin, kunnes nyt ulos katsoessa lunta on taas tullut ihan hirveästi. En voi uskoa, että viime viikolla Tallinnassa oli näin keväistä, kuin näissä kuvissa ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Mutta ei auta kuin vetää pipo taas tiukasti päähän ulos lähtiessä. Kyllä se kevät on ihan pian täällä.

Onneksi asusteilla saa edes vähän helpotusta kevään kaipuuseen, aurinkolasit ovat selkeä merkki että kesään päin ollaan menossa, ja värikkäällä laukulla saa ihmeitä aikaan. Taisin myös vuosi sitten helmikuussa kaivaa Célinen sinisen Trapezen dustbagistaan, monta kuukautta siellä majailun jälkeen. Jotenkaan en osaa käyttää tätä laukkua keskitalvella, mutta kevääseen ja kesään se sopii vallan mainiosti. Hieman riskillä tämän laukun parisen vuotta sitten hankin, mutta onneksi uskalsin kerrankin valita vähän jotain erilaista. Jo laukulla saa tosiaan niin paljon näköä asuun, minusta jokaiselta naiselta tulisikin löytyä ainakin yksi värikäs laukku. 

*mainoslinkki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti