maanantai 16. lokakuuta 2017

Upea ruska ja muita arjen pieniä iloja


Tähän aikaan vuodesta ruska on kauneimmillaan ja se saa hymyn huulille. Vielä kun kerrankin ei sada, on syksy todellakin parhaimmillaan.

Vasta aikaisintaan kymmeneltä alkavat työpäivät ja se, että saa aamulla juoda kahvit rauhassa, koska herään hyvissä ajoin aina. 


Lyhyt työmatka, jonka voi kävellä. Sadekaan ei haittaa, kun voi heittää päälle sadetakin, jonka vihdoin tänä syksynä hankin.

Arkivapaat. En koskaan tottunut 8-16 työaikaan, vaikka nykyisinkin työni sijoittuu hyvin pitkälle maanantaista-perjantaihin, tykkään myös viikonlopputöistä ja vaihtelevista työvuoroista.


Lounas ulkona, varsinkin yksin rauhassa lempparikahvilassa ennen iltavuoroa, jossa syön salaatin. Tai viikonloppuna poikaystävän kanssa pizzalla käynti. Meillä on keittiöremontti, joten ulkona syöminen sallitaan nyt useammin.

Oltermanni-juusto ja leipä, jotka eivät kuulu normiruokavaliooni, mutta silloin tällöin superherkkua.


Joka päivä ei tarvitse pukeutua kivasti, jos ei huvita. Voi hyvin hiihtää viikon collegepaidassa ja sadetakissa, töissä on kuitenkin kivat työvaatteet.

Muhkeat neuleet ja pipot, joihin on ihana kietoutua. 

Kestokulmat, parhaiten käytetyt rahat koskaan! Aamut ovat nykyään niin helppoja niiden ansiosta.


Fazerin suklaapäällysteiset lakut, ihan parhaita!

Aikakausilehdet ja hömppä tv-sarjat. Ja se, että saa sadesäällä "luvan kanssa" keskittyä niihin sohvalla viltin alla.


Aika blogille, joka ei ole nykyisin itsestäänselvyys arjen kiireessä.

Ystävien kanssa kahvittelu tai brunssilla käyminen. Vaikka olen viime aikoina ollut kiireinen ja väsynytin, piristää kavereiden kanssa juoruilu kummasti. Ja aion ottaa itseäni niskasta kiinni ja pitää enemmän yhteyttä!

Ensi vuoden matkojen suunnittelu. Minulta jäi kesältä muutama lomapäivä, jospa vihdoin alkuvuodesta saisin ne käytettyä johonkin pieneen kaupunkireissuun.


takki - Zara
neule - H&M Premium Quality
pipo - Samsøe & Samsøe 
laukku - Céline
nilkkurit - Zara
nahkakäsineet - COS

4 kommenttia:

  1. Iik, ihana pipo! Siis kertakaikkisen ihana! Oli pakko tilata saman tien itsellekin, oon haaveillut juuri tuollaisesta syksyn ensimmäisistä viileistä päivistä asti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Samsoella on kivoja pipoja :) Tuo kuvissa oleva tosin vuoden vanha, eikä ihan samaa mallia tainnut tänä vuonna olla(?). Hankin itsekin vähän vastaavan mallin vaalenapunaisena jo kuukausia sitten ja kohta pääsee käyttämään kunnolla! :)

      Poista
  2. Ai on vai? Tosi samannäköinen onneksi tälläkin hetkellä myynnissä, eiköhän se aja asiansa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää on muistaakseni Nor-o malli ja tämän vuoden vastaava ei ehkä ihan näin pitkä, mulla tosiaan vaaleanpunaisena se uusi malli ja ihana on kyllä 😊

      Poista