sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Luminen Helmikuu







pipo - Samuji
tekoturkki - Tiger of Sweden (tämä)
rukkaset - Lindex
maiharit - Dr. Martens (nämä)
laukku - Chloé

Helmikuu on jo hyvää vauhtia käynnissä, mutta itse ennätin toivottamaan mukavaa alkanutta kuukautta vasta nyt. Tammikuu oli varmasti yksi blogihistoriani nihkeimmistä kuukausista, ja kuten olen kertonut, se ei kuulu lemppareihini muutenkaan. Berliinin matka oli siis täysin oikeaan aikaan. Mutta helmikuu tuntuu jo paljon toiveikkaammalta, päivä on selvästi pidentynyt ja saatiinpa tännekin oikein kunnon lumikerros aiemmin pois sulaneiden tilalle. Huomaan ajatusmaailmani muuttuneen, koska nuorempana ja vielä ihan muutama vuosi sitten, en tykännyt talvesta laisinkaan. Nykyään olen ihan superfiiliksissä lumesta, mitä enemmän sen parempi, haha. Tosin voisi olla eri ääni kellossa, jos en asuisi kerrostalossa (lumityöt) tai ajaisin autolla (putsaaminen ja parkkipaikka). Mutta näin keskustassa asuessa rakastan lunta. Joka paikassa on niin kaunista nyt. Ei haittaa edes kova lumipyry juuri sillä hetkellä kun kuvaat blogiin, päinvastoin lumisadehan tuo vain talvista tunnelmaan. Vaikka hetken jo olin täysin kypsä talvivaatteisiinkin, niin nyt olen jotenkin innostunut niistäkin uudelleen. Niin helppoa, kuin heittää vain päälle tekoturkin, maiharit ja pipon. Toisaalta veikkaan, että se kun töissä saa käyttää jo kevätvaatteita, silkkipaitoja ja kukkamekkoja, helpottaa kesävaatekaipuuta.

Olen myös yrittänyt järjestää kaikkea pientä kivaa piristävää tähän arjen keskelle, ettei elämä menisi vain siihen, että käyt töissä ja tulet ruokakaupan kautta kotiin. Ne pienet piristeet voivat olla esimerkiksi tortilla- ja leffailta arkena, kahvittelut ystävän kanssa kahvilassa, jossa on pitänyt käydä jo monta kuukautta, vaatekaupoilla keväisten vaatteiden sovittelu, Helsinkiin syömään meno (oikeasti ihan vain Pizzeria Via Tribunalin takia), Tallinnan päiväreissu, uusi vohvelirauta (sain Saksasta inspiksen vohveleihin) tai ilta vähän hienommassa ravintolassa työporukalla. Helmikuusta tulee varmasti hyvä!

Linkit mainoslinkkejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti